Junareissu

"Voi hemmetti nyt!" ähkäisee Aki kaatuessaan.

"Ei saa myöhästyä, ei missään tapauksessa."

Aki kerää lumiselta jalkakäytävältä laukkunsa sekä kadulle levinneet paperinsa. Pikkutyttö kadun toiselta puolelta katselee Akin taistelua. Aki ei huomaa tytön ja muiden ihmisten vilkaisuja. Hän punnertaa itsensä ylös vasemman kätensä varassa. Akin selkää vihlaisee ja hänen kasvonsa vääristyvät tuskasta.

"Pakko jaksaa, saatana." miettii Aki

Hän taistelee itsensä ylös ja jatkaa juoksuaan juna-asemalle. Taivaalta sataa lunta hiljalleen. Pikku pakkanen on laskeutunut Akin kotikaupunkiin Poriin jossa on juuri menossa vilkkaimmat joulu-markkinat. Hän juoksee kaupungin halki myöhästyttyään bussista. Ajatukset pyörivät hänen päässään.

"Pakko ehtiä siihen junaan"

Hän vilkaisee rannekelloaan ja on törmätä vanhukseen joka tulee kauppakeskuksesta hänen eteensä.

"Anteeks!" huutaa Aki miehelle jatkaessaan juoksuaan

Hänellä on kiire työhaastatteluun Tampereelle. Aki on koulutukseltaan tradenomi ja hän on kyllästynyt elämäänsä Porissa. Työpaikka on tylsä, hän ei voi sietää työtä joka on päivästä toiseen samaa mielikuvituksetonta taapertamista. Hän haluaa haasteita elämälleen. Työpaikan saaminen Tampereelta toisi Akille hänen haluamiaan haasteita, uusia kavereita, ehkäpä jopa kauniin tyttöystävän. Aki ja hänen tyttöystävänsä ovat laittaneet seurustelusuhteensa telakalle jatkuvista riidoista johtuen. Akista tuntuu että hän kuihtuu Porissa ja tylsässä työssään, tyttöystävällä sen sijaan on vakituinen paikka mukavassa työpaikassa Porilaisessa hammashoitolassa. Tämä ristiriita Akin päässä ajaa hänet pois Porista. Hän juoksee. Juokseminen pakkasessa kostuttaa Akin silmät ja tuo syljen suuhun, hänen tekisi mieli pysähtyä mutta ei pysty siihen, hänen on pakko jatkaa juoksuaan. Tapaaminen Tampereella alkaa kello 14 ja jos hän ei ehtisi junaan, kuihtuisivat pienetkin odotuksen riippeet paremmasta elämästä isommassa kaupungissa ja paremmassa työpaikassa.

Vatsaa alkaa vääntää hänen juostessaan läpi kaupungin. Hän tuntee rinnassaan sydämensä sykkeen.

"Vielä vähän matkaa" hän miettii

Vihdoin hän saapuu asemalle. Hän kuivaa silmänsä hanskoihinsa ja kiipeää junan kyytiin. Parempi elämä odottaa ja Aki on ylpeä siitä.

Juna kiitää tasaista vauhtia ja Akin hengitys on vihdoin tasaantunut. Hän on ajatellut kaiken valmiiksi, Tampereella nopeasti vaikka taksin kyytiin jos ei muuten löytäisi määränpäähänsä. Hän sulkee silmänsä ja torkahtaa. Hänen mieleensä tulee muistot tyttöystävästään Minnasta Porissa. Aki rakasti Minnan huumoritajua, hänen kanssaan Aki oli voinut kerrankin olla oma itsensä eikä hänen tarvinnut teeskennellä olevansa jotain mitä ei ole. Minna ja Aki olivat olleet yhdessä 2 vuotta ja Akilla oli tullut jo mieleen jopa kihlata Minna mutta lähiaikoina pahentuneet riidat olivat saaneet Akin muuttamaan mielensä ja viimeinen niitti suhteeseen oli Akin saama kutsu työhaastatteluun Tampereelle.

Hän avaa silmänsä ja huomaa olonsa rentoutuneen. Mitä hän on nyt tekemässä? Aki puree hampaita yhteen kuin kieltääkseen itseltään itsekkään tekonsa. Minna oli itkenyt niin paljon Akin kertoessa lähdöstään. Hän kääntää katseensa ulos junan ikkunasta kuin kieltävänsä kaipuunsa Minnaan.

"Minna..." hän ajattelee mielessään.

Konduktööri saapuu vaunuun ja Akin ajatus katkeaa.

"Tarkastetaan matkaliput" konduktööri ilmoittaa

Aki kaivaa reppunsa pikkutaskusta matkalipun ja näyttää sen tarkastajalle. Hän kääntää päänsä jälleen ulos syventyy jälleen ajatuksiinsa. Mitä erikoista Tampereella silti olisi? Eihän hän edes tunne sieltä ketään ja olisiko uusi työpaikka sittenkään kaiken uuden onnen siemen? Takana olevalta penkiltä kuuluu naisen ääni. Aki kääntyy katsomaan.

"Hei, olisiko sulla kynää lainata" kysyy nuori nainen

"Pitäis täyttää joku VR:n kyselylomake eikä tää mun kynä toimi"

Aki jähmettyy. Ääni oli aluksi kuulostanut aivan Minnalta. Aki havahtuu.

"Öö, ei mulla taida olla kynää, sori vaan" hän vastaa

"Ok, ei mitään sitten" tyttö vastaa

Akilla on kyllä kynä mukanaan mutta hän halusi tilanteesta vaan helposti irti. Hän kääntää katseensa jälleen ulos junan ikkunasta. Ulkona sataa lunta ja lumikiteet ohi kiitäessään kuin laser-säteitä. Ohi vilahtaa puita, latoja, tienpätkiä. Aki unohtaa matkansa tarkoituksen ja keskittyy vain maisemien seuraamiseen. Kohta olisi taas joulu. Mitähän ostaisi lahjaksi kaikille? Äidille ja isälle, siskolle ja pikkuveljelle.. Minnalle.. Hän tuntee taskussaan värinää. Viesti. Aki kaivaa kännykkänsä taskustaan, viesti Minnalta.

"Mä rakastan sua, toivottavasti saat se työn. Soittelethan kuitenkin vielä?" Aki puree hampaitaan.

"Hitto soikoon" hän ajattelee.

Juna saapuu asemalle. Aki pukee päällensä rauhallisesti, nostaa repun selkäänsä ja astuu junasta asemalle. Tampere. Hän on perillä. Asema on täynnä ihmisiä. Joulu tuntuu yhdistävän ihmisiä miettii Aki. Voisikohan täällä polttaa tupakan, tuskin tulee edes tuttuja vastaan, ei ainakaan vanhemmat jotka eivät polttamista hyväksy. Sytyttäessään tupakkaansa hän huomaa vastakkaisella raiteella tytön ja pojan hyvästelevän toisensa. Poika rutistaa tyttöä ja kyynel laskeutuu pitkin poskia. Pari suutelee ja tyttö nousee junaan. Poika istuutuu penkille ja painaa päänsä käsiinsä. Tupakka polttaa Akin käsiä, hän heittää sen maahan. Puhelin soi, "Aki" hän vastaa.

"No terve Aki, täällä Olavi" puhelimesta kuuluu. Olavi on Akin haastattelija työhaastattelussa.

"No moi."

"Mitäs, tänäänhän oli se haastattelu, oletko tulossa?" kysyy Olavi.

Aki katsoo vastapäätä istuvaa nuorta poikaa silmät jähmettyneenä. Hän istuu alas.

"Joo, tota.." hän takertelee

"Itse asiassa myöhästyin junasta ja oon menossa just takasin kotiin"

"Aha, just.." vastaa Olavi hämmentyneenä

"Niin tota, mulle luvattiin töistä vähän muutoksia, ja ehkä lisää palkkaakin. Taidan vielä katsoo sen kortin. Sori hirveesti jos hukkasin teidän aikaanne" hän kertoo ja ottaa pipon päästään.

"No ei se tietty mitään, ymmärrän. Onhan noita hakijoita. Pidä ittes miehenä, moro" lopettaa Olavi

"Joo, ok. Moro" vastaa Aki. Hän kaivaa askistaan toisen tupakan ja sytyttää sen. Lumisade on lakannut ja aurinko paistaa kirkkaan siniseltä taivaalta. 

Oman kokemuksen etäännytys

Pori, Toejoki, kuumana kesäpäivänä vuonna 1989. Kesä on ollut taas hehkuvan kuuma ja ilmassa tuoksuu maali juuri maalatuista varasto-rakennuksista. Jokaiselle asunnolle on rakennettu oma varasto auttamaan tavaroiden säilöntää. Taivas on täysin pilvetön ja meno muutenkin leppoisaa tässä hiljaisessa rivitalo-yhtiössä. Aikuisista osa on vielä töissä, onnekkaimmat lomalla. Toejoelle 70-luvulla rakennettu rivitalo-lähiö on tulvillaan lapsia, monet iältään alle 16-vuotiaita. Tähän haarukkaan mahtuu myös pihalla leikkivät Tommi (5 v.), Markku (7 v.) ja Jaakko (5 v.)

Pojat ovat parhaita kavereita, Markku ja Tommi asuvat vierekkäisissä asunnoissa, tosin heidän kotiensa välissä on välikkö jossa pojat potkivat usein jalkapalloa. Jaakko asuu leikkikentän toisella puolella, Tommia vastapäätä. On keskipäivä eikä leikkeihin ole saatu mukaan muita alueen lapsia. Yleensä pojat tykkäävät pelata kirkonrottaa tai 10 tikkua laudalla mutta nyt on uuden pelin vuoro. Markun isoveli on saanut jääkiekkomaalin johon pojat lyövät tennispalloja ja kiekkoja. Vasenkätiselle Tommille ei ole löytynyt mailaa joten hänet laitetaan maaliin. Tommia vasta 2 vuotta vanhempi Markku alkaa testailemaan omaa mailaansa.

Ota kiinni! Et varmaan saa! - hihkaisee Markku
Varmaan saan! - huutaa Tommi innokkaasti

Kiekko menee maaliin ja pelit jatkuvat. Päivät tuntuvat menevän hetkessä ohi, pojilla on onnenpäivät uuden harrastuksensa parissa. Meno yltyy.

Tommi keskittyy maalissa niin paljon että ei huomaa väistää Markun mailaa terävän laukauksen jälkeen. Tommi on keskittyessään jättänyt kielensä hampaidensa väliin kun Markun mailan lapa kolahtaa hänen leukaansa

Oooohhh! - älähtää Tommi
Ei hitto, miten kävi? Näytä! Oota, käyn hakemassa apua!! - Markku huutaa

Tommi hoipertelee pää veressä kotiinsa jossa hänen äitinsä tekee ruokaa.

Äifiii!! Äifiii!! -huutaa avuton Tommi
Mitä ihmettä sulle poika on nyt tapahtunut! -kauhistunut äiti huudahtaa

Äiti katsoo Tommin vertavuotavaan suuhun eikä näe kielen päätä ollenkaan. Hän hakee naapurista Markun äidin auttamaan pitelemään Tommia aloillaan samalla kun hän lähtisi etsimään kielenpalaa pihalta. Naiset tutkivat kuitenkin Tommin suun ja huomaavat kielenpalasen roikkuvat pienen jänteen varassa lopun kielen alla.

Voi nyt hemmetti sun kanssas! -Äiti kiroaa

Hän soittaa sairaalaan ja kertoo tilanteen, sairaalasta luvataan valmistella leikkaussali välittömästi valmiiksi. Tommi ei tunne lainkaan kipua, verta sen sijaan tulee jatkuvasti suun täydeltä. Äiti kantaa Tommin autolle, asettaa takapenkille sekä heittää pojalle vielä vessapaperirullan mukaan

Pitele tota suus edessä!! - neuvoo hätääntynyt äiti

Sairaalaan päästyään Tommi huomaa täyden vessapaperi-rullan olevan verestä läpimärkä. He kiiruhtava päivystykseen jossa kirurgi on jo Tommia vastassa. Sairaalassa Tommin suuhun ommellaan itsestään sulavia tikkejä ja kieli saadaan kuin saadaankin toimintakuntoon. Äiti, isä sekä muu suku ovat kauhusta kankeina miten kielen käy, olihan poika vasta äskettäin oppinut ääntämään R-kirjaimen. Hoitokuurina kylmää puuroa ja omenamössöä pillin kautta seuraavat kaksi viikkoa ja kielen pitäisi olla käyttökunnossa. Kuin ihmeen kautta, tunto sekä makuaisti säilyvät kielessä ja juuri tämä tarina jäi Tommin mieleen ikuisiksi ajoiksi

Sen pituinen se!

Runon voimalla!

Istun hiljaa
vain peili kasvojani kuvastaa
kuin feeniks
synnyin kuoleman tuhkasta


Peili yksin näkee sisääni
tietää salaisuuteni
toverini, veli

Huudan kaipuuni taivaisiin
metsään tahdon
luontoon takaisin

Jätän kaiken, unohdan kaiken
lähden pois, usko pois
päätökseni vaikein

Tehtävä 5: Elämäntilanteen pohdinta

Voi helvetti! Mitä ihmettä mä täällä oikeesti teen? Miten kauan pystyn tätä kusetusta jatkamaan? Omankin firman liikevaihto laskee ja porukkaa lomautetaan ja täällä mä istun ja opetan muita johtamaan yrityksiä. Ei helvetti. Kai nyt toisten tyhmyydestä saa sakottaa, onhan tää kuitenkin kai noille jotenkin "tärkeetä". Mut ei helvetti, en kai mä kaikkea omatuntoa ole vielä menettänyt kun kuitenkin näitä mietin. Jossain lämpiössä taas. 


Kädessä Pepsi Maxia ja laser-kynä. Mitä jos lopettais koko touhun hä? Ei olis edes paha. Niin justiinsa. Lähtisin vaan menemään, myisin osakkeet pois ja muuttaisin ulkomaille. Kyllä näillä rahoilla eläisi jo herroiksi monessa paikassa. En kyllä pysty jatkamaankaan, miten muka pystyisin? Opetan ihmisiä pärjäämään työssään ja elämässään ja oma laiffi kusee niin perkeleesti. Lähden. 


Kyllä. 


Virpikin kyllä ymmärtää, voihan se lähteä mukaan sitten kun saa omat hommat hoidettua. Kiireisimmät hommat hoidan ja ensi viikolla ilmoitan lähdöstä. Aivan. Olen taas sisäinen sankarini!


Mies nousee ylös, hengittää sisään ja kävelee verhon taakse. Juontajan ääni kuuluu auditorion kaiuttimista
- Hyvät naiset ja herrat! Toivottakaa tervetulleeksi yritysvalmentaja: JARIIII SARASVUO!
(nimi muutettu huom.)

Tehtävä 4: Tiivis dialogi

- No tarviiko likka tälläi yöttömänä yönä kyytiä kotiu?
- Ei kiitti, mä meen bussilla himaan
- Ei täältä tanssilavalta kuule likka taira kauheasti linjurit kulkea. Mihin meet?
- Kaupunkiin, antaa olla nyt vaan kiitti
- No älä ny suutu, olisin mä tollasen kauniin tytön voinu kotiu saatella..

Tehtävä 3: Näytetään, ei kerrota

Aleksi istuu auton auton takapenkillä ja katselee kiinnostuneesti ohi vilahtavia maisemia. Maisemat ovat käyneet hänelle jo tutuksi, onhan tätä samaa reittiä kuljettu jo toista vuotta. Viimeinen päivä vielä, sitten on viikonloppu ja saa nukkua niin pitkään kuin haluaa ja katsella koko päivän piirrettyjä tv:stä. Aleksilla on monta lempipiirrettyä kuten Karvinen ja Alfred J. Kwak. 


On perjantai ja äiti vie Aleksin leikkimään muiden lasten kanssa. Yleensä äiti on kotona Aleksin kanssa, mutta tänään on poikkeus, äidillä on työpäivä. Aleksi tykkää mennä päiväkotíin, hän on saanut sieltä jo muutaman kaverinkin joiden kanssa hän tykkää aina leikkiä. Aleksi ja muut pojat leikkivät Transformers-leluilla. Aleksin kaverilla, Mikalla, on jopa transformers-paita jota hän käyttää usein päiväkodissa. 


Huonona asiana päiväkotipäivässä Aleksi pitää ruokaa. Se ei vain maistu samalta kuin äidin tekemä kotiruoka ja varsinkin iltapalaleivät joita Aleksi aina odottaa. Tänään Aleksi on intoa täynnä. Päivän jälkeen, isin on tarkoitus tulla hakemaan hänet ja viedä montuille pulkkamäkeen.

Tehtävä 2

Syksyinen syyskuu sateisessa Helsingissä. Tarkkaan ottean Mannerheimintiellä. Rekkakuski Rauli Suikkanen on hermostunut. Oli liikenneruuhka ja hän on matkalla Kemijoelle rakkaansa luo. Raulin rakkauselämä on saanut kolhuja hänen aikuisikänsä varrella monta kertaa ja nyt kiire on kova. Rauli tapasi mielitiettynsä kuusi kuukautta sitten hänen pitäessään rahtari-taukoa Joensuun Shellillä. Viereen oli istahtanut hemaiseva rekkakuski-nainen, Tuire, jonka kanssa Raulilla oli juttu luistanut alusta lähtien. Yhdessä he jakoivat lihapiirakan ja katsoivat huoltamon tv:stä Mentalist-sarjaa, se oli heidän ”laulunsa”. Nyt Rauli kuitenkin hermoili. Hän hermoili niin että hampaat kiristyivät. Kiire Tuiren viereen Kemijoelle oli kova. Jonon edessä hidasteli Samuli Edelmanin jenkka-rekka jonka katolla Samuli keikisteli ja lauloi sinisissä housuissaan. Rauli ei voinut kestää Samuli Edelmannia. Kun Samuli kailautti menemään klassikkonsa ”Se on pienestä kii”, ei Rauli voinut pidätellä raivoaan.

”Jumalauta Eeedelmanni! Jos et hilaa sitä rekkaas mun erestä ni alkaa luumu tummuu!!!” kirosi rakkauden täyttämä Rauli pää punaisena.

Sellaista se on se rakkauden voima.